Puiston tarina
Norrlinin puiston tarina
Asikkalan Viitailasta lähtöisin oleva kasvitieteen professori Johan Petter Norrlin (1842-1917) oli pohjoismaisen kasvitieteen uranuurtajia ja hänet tunnettiin muun muassa jäkälien ja keltanoiden (Hieracium) erikoistuntijana ja tutkijana. J. P. Norrlin toimi 1879-1903 Helsingin yliopiston kasvitieteen professorina. Lähes kaikki Suomen 1900-luvun alun johtavista kasvitieteilijöistä olivat olleet hänen opissaan. Hänen vaikutustaan kasvitieteen piirissä on verrattu kutsumalla häntä Suomen Carl von Linneksi. Norrlin vaikutti myös voimakkaasti ympäristöliikkeen syntyyn kirjoittamalla harvinaisten lajien suojelusta ja pienten yksityisten rauhoitusalueiden perustamisesta.
Vuonna 1887 J.P. Norrlin osti Vääksystä kesänviettopaikakseen Rantala-huvilan, joka oli aiemmin ollut Järnefelt-suvun omistuksessa.
”Huvilan kohdalta aleni niittyinen rinne mutkikkaalle joelle, joka, tervaleppien kumartuessa kummaltakin puolelta sen ylitse tiheäksi lehväkatokseksi, vuolaasti virtasi vihreässä varjossa. Kaksi Aleksanderin Karjalasta hankkimaa, valkoiseksi maalattua venettä lipui vedessä, pieneen rantalaituriin sidottuina, ja niiden valkoisuus vilahteli vehreyden keskeltä.” kuvailee Arvid Järnefelt teoksessaan Vanhempieni romaani.
Huvilalla vietti kesiään Järnefeltin kulttuuriperheen ohella myös nuori Juhani Aho. Kaksikerroksinen Rantala-huvila oli rakennettu 1870-luvulla, siinä oli seitsemän kamaria, kaksi salia, keittiö ja lasiveranta. Huvila oli Järnefelteillä ollut vuokrapalstalla, mutta Norrlin hankki maan omistukseensa sekä osti lisämaata ensin vuonna 1889 ja vielä 1911, jonka jälkeen Norrlinin huvilaa ympäröivät maa-alueet käsittivät kaikkiaan noin 10 hehtaaria, rajautuen Vesijärven rantaan ja kanava-alueeseen.
Huvilan ympärille muodostui merkittävä kasvitieteellinen puutarha. Laajoilta ulkomaille kohdistuneilta tutkimusmatkoiltaan Norrlin keräsi täkäläisen ilmaston kestäviä kasveja ja istutti niitä puistoonsa. Professori Norrlin vaikutti myös Vääksyn huvila-asukkaiden puutarhoihin; hän suunnitteli ainakin Selinheimon huvilan puutarhan ja tilasi sinne kasveja ulkomaita myöten.
”Silloin kun me muutimme tänne vuonna 1908, oli nykyinen linja-autoaseman seutu suurenmoinen puutarha, jonka omisti professori J.P. Norrlin, maailmankuulu keltanoitten tutkija, joka oli ostanut tämän kenraali Alexander Järnefeltin perikunnalta. Se oli suurenmoinen puisto, ei ollut juuri sitä kasvia, mitä Suomessa pystytään viljelemään taikka istuttamaan, joka olisi puuttunut professori Norrlinin puutarhasta. Ja kun hän kesäkuumalla paksuun talviturkkiin puettuna asteli meidän portistamme sisään, niin isäni oli liikutukseen asti kohtelias tälle vanhalle tiedemiehelle. Saatteli häntä ympäriinsä ja tämä kepillä osoittaen osoitteli kaikkia niitä kymmeniä kukkia, nimenomaan keltanoita ja voikukkia, joita meidän pihassamme kasvoi, ja selitti etteivät nämä ole samaa lajia, tuo on se ja se ja tuo on ihan joku muu. Hän sanoi täydellisen latinalaisen nimen joka ikisestä kukkasesta jokaisella neliömetrillä. Hän oli niin valtavan tietorikas kasvitieteen professori. Hän oli vaan kovin erikoinen. Hän oli asunut täällä jo ennen kuin tulimme. Hän oli kotoisin Viitailan kylästä, josta hän lähti opin teille ihan tommosena talon poikana ja omilla lahjoillaan luki itsensä ylioppilaaksi ja maisteriksi muutamassa vuodessa, mikä herätti valtavaa kiinnostusta koko Suomen ja Helsingin yliopistossa. Sellaista kasviopin lahjakkuutta ei oltu siihen asti Suomessa nähty eikä kuultu.”
muisteli Vääksyn pitkäaikainen kesäasukas, everstiluutnantti
Oras Selinheimo vuonna 1983.
Näin kirjoitti Aino Sibelius sisarelleen Elli Järnefeltille elokuussa 1895 Vaaniasta: ”Sunnuntaina kävimme täältä käsin kaikki meidän suurella kirkko veneellä Vääksyssä. Meidän vanhalla paikalla (Rantala) käytiin keinulla saakka ja sitten sieltä tullessa kutsuivat ne professorilaiset (Norrlin) meitä sisään kahville ja pyysivät vielä päivällisille ja yöksikin, vaan meillä oli kiire pois, niin joimme vaan siellä hyvät kahvit ja läksimme kanavan rantaan — Se meidän talo on paljon muutettu sisältä, verandan edusta on täynnä pyöreitä kukkapenkkejä ja kapeita hiekkakäytäviä —” (Aino Sibeliuksen kirjeitä Järnefelt-suvun jäsenille, toim. SuviSirkku Talas) Aino Sibelius oli viettänyt lapsuudenkesiään tuolla huvilalla 1880-1883.
J.P. Norrlin kuoli 1917. Hän oli testamentannut kasvitieteellisen puistonsa ja huvilan Societas pro Fauna et Flora Fennicalle, jotta puisto säilyisi jälkipolville. Huvilaa sai kuitenkin jäädä loppuelämäkseen asumaan Norrlinin ainoa jälkeläinen, naimattomaksi jäänyt neiti Aino Norrlin. Aino Norrlinin kuoltua vuonna 1954 testamentin täytäntöönpanossa kohdattiin kuitenkin ongelmia ja erinäisten vaiheiden jälkeen huvila ja maa-alueet siirtyivät lopulta Sotaveteraanien veljesliiton Lahden piirin, Asikkalan kunnan ja yksityisten omistajien haltuun. Puiston alueista suurinta osaa kohtasi tavalla tai toisella hävitys. Vuonna 1959 rakennettu uusi tielinjaus ja Vääksyn kanavan ylittävä kaarisilta sekä siihen liittyvät uudet tieliittymät pirstoivat puistoaluetta. Vesijärven rantaan rajautuvan Kanavaniemen alue rakentui tanssilavojen ja juhlien pitopaikaksi. Rantala-huvila purettiin vuonna 1964 linja-autoaseman tieltä.
Norrlinin puisto unohduksesta uuteen nousuun
1990-luvun lopussa Norrlinin puisto oli lähes ehtinyt vaipua unholaan alueen oltua hoitamattomana vuosikymmenten ajan. Tuolloin puistosta jäljelle jääneen alueen lävitse suunniteltiin pengertää leveä tie Kanavaniemeen. Silloin paikalliset alkoivat toimia viimeisen puistoalueen pelastamiseksi ja J.P. Norrlinin muiston kunnioittamiseksi. Vuonna 1999 perustettiin Norrlinin puiston ystävät ry, joka alkoi puhua puistoalueen kunnostamisen puolesta. Tiesuunnitelma hautautui, ja puistoalueen elvyttämisen käynnistivät kaksi yhdistystä; Vanhan Vääksyn Kehittämisyhdistys ry ja Norrlinin puiston ystävät ry. Talkoovoimissa olivat mukana myös Asikkalan Tallukkajalat ry ja Asikkalan Luonnonystävät ry sekä monia asiasta kiinnostuneita yksittäisiä henkilöitä. Vanhan Vääksyn Kehittämisyhdistys vuokrasi puiston Asikkalan kunnalta kymmeneksi vuodeksi ja sai hankkeelle EU-rahoituksen Päijänne-Leader ry:lta. Hanketta rahoitettiin myös myymällä yrityksille, yhdistyksille ja yksittäisille henkilöille puistonpenkkejä, marjapensaita, ruusuja sekä omena- ja kirsikkapuita.
Hankkeen alkaessa alue oli pahasti umpeen kasvanut eikä siellä ollut puistokäytön mahdollistavia kulkuväyliä. Hankkeen aikana vuosina 2008-2010 risukoitunut kasvillisuus raivattiin, puiston alueelle tehtiin kulkuväylät, portaat, portti, huvimaja ja penkkejä. Puiston pääportti mukailee puretun huvilan julkisivua. Sen sisäpuolelle on sijoitettu puistosta ja sen historiasta kertovat infotaulut sekä puiston kartta. Vastaavat infotaulut on sijoitettu myös puiston toisen sisäänkäynnin yhteyteen kanavan päähän. Puiston penkit on valmistettu paikallisten puuseppien työnä Vääksyn kanavalta kaadetusta lehtikuusesta, jonka lahjoitti penkkimateriaaliksi Merenkulkuhallitus (nyk. Liikennevirasto). Myös Hiljaisuuden majaksi nimetty huvimaja on tehty hankkeen aikana. Puistoon on sijoitettu lukuisia linnunpönttöjä ja Asikkalan luonnonystävät ry ylläpitää puiston alueella luonnosta kertovia infotauluja, joiden sisältö vaihtuu muutaman vuoden välein. Mittava vapaaehtoisten kansalaisten talkootyöpanos on mahdollistanut puiston kunnostamisen, ylläpidon ja kehittämisen.
Lisää lahjoituksia – Leevi Lehdon muistopuu 2019
Puisto on saanut vuosien varrella useita lahjoituksia, joista yksi on runoilija Leevi Lehdon muistoksi kevätkesällä 2019 istutettu kynäjalava. Kesällä 2019 edesmenneen asikkalalaislähtöisen runoilija Lehdon koulutie sivusi aikoinaan Norrlinin puisto. Lehdon perustaman helsinkiläisen ntamo-kustantamon nykyinen kustantaja, filosofi Jarkko S. Tuusvuori ehdotti Asikkalan kunnalle puun istuttamista. Kunta piti ajatusta hyvänä ja esitti sijoituspaikaksi Vääksynjokeen rajautuvaa Norrlinin puistoa. ”Vaikka sana taitaa juontua hevosvaljaista eikä kirjoitusvälineestä, emme moiti sattumaa: puu sopii kirjallisuusihmiselle ja kulttuurin voimatekijälle”, Tuusvuori sanoi. ”Tieteellisessä nimessä Ulmus laevis kuulee leevimäistä hulmuavuutta: kaiken lisäksi latinan laevis tarkoittaa kepeän vauhdikasta ja ilomielistä. Täydessä jyhkeydessään puu suorastaan leijuu.” Norrlinin puisto on ihanteellinen kasvuympäristö kynäjalavan kaltaiselle jalopuulle. Se pitää kosteasta savimaasta ja elinolosuhteista, joita voi kuvata sanalla ”lehtomainen”. Muistokilpi on vantaalaisen seppämestarin Jouko Niemisen kättentyötä. Kilvessä lukee ote Lehdon esikoisrunokokoelmasta Muuttunut tuuli (Otava 1967/ntamo 2012).