Tulen nielemä talo: Antaa sen palaa, kun on palamahan pantu.

Nykyisen Aurinkovuoren koulun ja 24-tien välissä sijaitsee korkealla töyräällä metsittynyt tontti, josta on komea näkymät Vesijärvelle. Vanhan ajan villiintyneet puutarhakasvit, lukuisat vanhat omenapuut ja marjapensaat paljastavat, että paikalla on joskus sijainnut talo. Vanhat vääksyläiset ja kesäasukkaat muistavat paikan Hopun talona. Tämän talon kohtaloksi koitui tuli – kahteenkin kertaan. Hoppujen jälkeen talo oli jäänyt tyhjilleen ja nuoriso käytti sitä tupakointipaikkanaan. Tuhopolttoyrityksen jälkeen palokunta poltti rakennuksen harjoitustyönä. Mutta jo tätä rakennusta edellinen talo joutui tulen nielemäksi joulukuussa 1909.

Naapurihuvilassa vuodesta 1907 kesiään viettänyt everstiluutnantti Oras Selinheimo oli muistellut kiinteistön vaiheita:

Hopun talo oli rakenteilla silloin kun me ensimmäistä kesää olimme täällä Vääksyssä Selinheimon perhe. Kävi nyt sitten sillä lailla, että talo rakentui ja valmistui ja siihen asettui sitten asumaan majuri Fogelholm, joka myöhemmin oli Helsingin sotilaspiirin päällikkö ennen talvisotaa. He olivat vain kesän tai kaksi, en muista tarkkaan.

Myöhemmin siihen muutti, sen talon osti, Asikkalan piirin uusi nimismies Väinö Mittler. Hän oli naimisissa Heinolan kauppaneuvos Nikolai ”Niilo” Helanderin tyttären kanssa ja joka toi eräänlaisen rikkaudentunteen naapuriin. Siellä elettiinkin melko korkeata elintasoa, mikäli näin naapurin pikkupojat saattoivat todeta. Siellä kävi paljon vieraita ja ilmeisesti siellä käytettiin myöskin runsaanlaisesti alkoholia. Rouva Hiema Helander-Mittler esiintyi erikoisen hienosti puettuna Vääksyn kujilla ja aiheutti juuri tämän käsityksen ylhäisestä naisesta, joka oli suuri perijätär, mikä sitten myöhemmin osoittautui täydelliseksi erehdykseksi.

Mittler asusti siellä sitten vuosikausia, en nyt muista kuinka pitkän aikaa. Mutta kerran sitten siihen aikaan kun Vääksyn kanavaa levennettiin ja syvennettiin (1908-1911), vallesmannin talo paloi hänen itsenä ollessaan virkamatkalla Viitailassa ja Kurhilassa. Paikkakuntalaiset joutuivat hätiin sammuttamaan tulipaloa. Silloin sattui niin merkillisesti, että lähinaapurit, jotka tulivat paikalle ja huomasivat talon olevan täydessä liekeissä monesta paikkaa tunsivat selvän paloöljyn hajun. Aaro Eloranta, karkeatapainen tukkipoika sanoikin, että ”Antaa sen palaa, kun se on kerran palamahan pantu.” Tämän jälkeen miehet istuivat talon ympärille ja antoivat tulen roihuta. Ilmeinen murhapoltto oli kyseessä. Vallesmanni itse oli poissa ja rouva myöskin oli jossain matkoilla. Tilapäinen vallesmannin apulainen Pontus Mittler, veljenpoika, oli myöskin muuttanut syystä tai toisesta, kun oli yksin talossa, asumaan Anianpeltoon, Kedon kartanoon, jossa oli täysihoidossa. Ihmeteltiin vaan minkä takia kaikki ihmiset samana päivänä ja yönä olivat talosta poissa.

Kävi sitten ilmi, että talossa oli valtavasti rahaa, sen takia että edellisenä päivänä oli tuotu postitse Lahdesta, valtion pankista kanavamiesten kuukausitilitysrahat. Ja niitä oli paljon. Ilmeinen aihe murhapoltolle oli tämä. Se levisi kenenkään oikeastaan lausumatta yleiseksi mielipiteeksi. Ja kun talo oli palanut raunioita myöten, poliisi oli ajoissa haastettu paikalle ja poliisi oli pyytänyt rikospoliisista apua, vai oliko se ehkä Lahden poliisista. Tarkka tutkimus suoritettiin. Löytyi kassakaappi, tiukasti suljettu, jossa näiden rahasetelien tiedettiin olevan. Haettiin Pontus Mittler paikalle Anianpellosta ja hän selitti ettei hän tiedä yhtään mitään ja että kassakaapissa oli suuresti seteleitä, hän oli itse ne pinonnut sinne. Ja että hän ei tiedä mitään aihetta tulipalolle, mistä se olisi voinut saada alkunsa. Jolloin ne tukkimiehet jupisivat keskenään, että kyllähän toi mies sen varmasti tietää. Ja niin epäili poliisikin, sillä Pontus Mittler pidätettiin. Ja kun sitten teknisillä välineillä ja avustuksella oli kassakaappi murrettu auki, oli se kyllä täynnä paperin tuhkaa, mutta joukossa oli myöskin niin tiukkaan ahdettuja Hufvudstadbladetin numeroita, jotka eivät olleet palaneet, vaan voitiin todeta helsinkiläisiksi Hufvudstadsbladeteiksi. Niin todettiin että setelit oli otettu pois ja paperia työnnetty sisään kassakaappiin ja toivottu että setelien alkuperää luultaisiin täksi paperituhkaksi. Näin ollen epäilykset heti paikalla tässä suhteessa häipyivät ja rikospoliisi pidätti Pontus Mittlerin kuulusteluja varten. Sitten kävikin selväksi, että tämä oli sytyttänyt talon palamaan.

Missä suhteessa tähän rikokseen oli nimismies Väinö Mittler itse, sitä en todellakaan tiedä, koskaan varsinaisesti ei tutkittu. Hän oli todistettavasti ollut Viitailassa koko yön ulosottomittauksia suorittamassa. Hän ei ollut kotonaan ja Pontus Mittlerin siirtyminen Anianpeltoon herätti kyllä selvän epäilyksen. Näin ollen hänet julistettiin vangituksi ja hänet myöhemmin tuomittiin ankaraan kuritushuonerangaistukseen. Mikä oli vallesmannin vaimon Hieman osuus, ainakin meidän naapurin poikien mielessä epäiltiin että apulaisnimismies veljenpoika ja vaimo Hiema Mittler olivat jossain määrin keskenään rikostoveruudessa. Hiema Mittleriä ei muistaakseni millään lailla, hän oli käräjillä, jossa hän vannoi syyttömyysvalan, jotenka hänet vapautettiin. Ja hän häipyi käytännöllisesti katsoen Vääksystä. Nimismies Mittler siirtyi asumaan Anianpeltoon, olikse nyt kestikievariin vai Kedon kartanoon, en tiedä sitä. Se oli talvisaikaa kun näitä asioita käräijllä selvitettiin. Joka tapauksessa hän joutui saamaan virkasiirron ja ihme kyllä myöhemmin tuli toimimaan kruununvoutina jossakin kihlakunnassa, en enää muista edes kuulleeni missä päin Suomea. (Väinö Torsten Mittler oli Viitasaaren kihlakunnan kruununvouti 1916-1922). Mutta totuus lienee se, että hän oli epäsuorasti ainakin epäiltynä tapahtuneeseen. Joka oli yleisenä puheenaiheena pari-kolme vuotta Asikkalan pitäjässä.

Asiasta kirjoitettiin runsaasti myös lehdistössä. Näin Kansalainen-lehti perjantaina 24 joulukuuta 1909:

Murhapoltto Vääksyn kanavalla. Nuori ylioppilas tehnyt murhapolton ja varastanut 17,000 mkaa rahaa.

Toissa perjantaina paloi Asikkalassa Wääksyn kanavalla nimismies W. Mittlerin uusi, komea huvilarakennus perustuksia myöten. Myös paloi rahat, kuten ennemmin on jo lehdessämme kerrottu.

Pidetyssä poliisitutkinnassa on hawaittu, että rahat, 17,000 mkaa, eiwät olekaan palaneet, waan olivat ennen paloa warastetut. Epäilykset kohdistuivat ylioppilas Pontu Mittleriin, joka wieraili setänsä nimismies Mittlerin luona. Sittemmin on hän tunnustanut tekonsa. Ylioppilas M. Oli ottanut rahat kassakaapista ja wienyt ne ensin nimismiehen talon saunan alle, jonka jälkeen hän sytytti talon palamaan laskemalla tulen nimismiehen asiapapereihin. Sittemmin hän siirsi rahat erään ulkohuonerakennuksen alle Kuoppalan talossa, johon nimismiehen perhe siirtyi palon jälkeen asumaan. Wiime maanantaina oli yliopp. M. kuitenkin sulkeutunut huoneeseensa laskeaksensa saaliinsa suuruudenn, mutta laskeminen keskeytyi kun poliisikonstaapeli saaapui kutsumaan häntä tutkintoa pitäwän nimismies Sarangon luo. Hätäpäissään pisti hän osan rahoistaan pesukaappiin, osan vuoteeseensa, josta ne löytyivätkin. Siten on 16,000 mkaa valtion rahoja saatu takaisin, joten vahinko on jokseenkin korvattu. Eilen aamulla wietiin yliop. M. Hämeenlinnan vankilaan syyllisenä kruununkassan ryöstöön ja murhapolttoon, missä hänet tullaan säilyttämään ensi välikäräjiin saakka. Ylioppilas Pontus Mittler on 20 wuotias ja tuli ylioppilaaksi wiime wuonna Turun klassillisesta lyseosta.

 Raivaaja-lehden 26.1.1910 uutisesta ”Herraswarkaat oikeudessa” puolestaan selviää, että Pontus Mittler tuomittiin Asikkalan pitäjän kihlakunnanoikeudessa 6 vuoden kuritushuonerangaistukseen sekä korvaamaan Tie-ja vesilaitoshallitukselle 20,407 mk 93 pniä, josta wähennetään 18,109 mk 84 pniä, jotka on saatu takaisin, sekä summan jonka Suomen Pankki mahdollisesti suorittaa tumeltuneista seteleistä sekä Asikkalan kihlakunnan kruununvoudille 333 mk 90 pniä ja Hämeen läänin palovakuutusyhtiölle 19,500 mk. Vastaaja ilmoitti tyytymättömyyttään päätöksen ja asia on saattanut myöhemmin olla vielä Turun Hovioikeuden käsittelyssä. Pontus Mittler vaihtoi vuonna 1935 sukunimensä Kivaloksi. Myöhemmin hän toimi työurallaan kaupunginkamreerina eli virkamiehenä joka valvoo kirjanpitoa ja rahaliikennettä (!)

Oras Selinheimo jatkaa muistelua huvilan myöhemmistä vaiheista:

Mittlerien jälkeen tuli kauppakorkeakoulun lehtori Paavo Waren (myöhemmin Waris) perheineen, jossa olivat nykyinen professori Heikki Waris, nykyinen lääketieteen ja kirurgian tohtori tai onkohan jo professori Ville Waris ja sitten oli kaksi tytärtä, Ilona ja Katri nimeltään, jotka asuivat kai noin neljä kesää, ensimmäisen maailmansodan alkuvuosiin saakka. Se talo rakennettiin heti uudestaan, en tiedä kuka rahoitti, mutta työmiehiä oli runsaasti ja talo nousi hieman uusin piirustuksin, nykyiseen asuunsa ja oli upea kartano, johonka muuttivat asumaan sitten juuri, eiköhän ne olleet Warenit, Warikset, jotka asuivat siinä vielä jonkun aikaa. Kunnes sitten Helsingin kaupungin satamajohtaja Kaarle Hoppu osti paikan ja tilan ja siirtyi perheineen asumaan meidän naapuriksemme. Häntä kutsuttiin Kalleksi. Hän oli Koivistolta kotoisin ja oli merihenkinen. Hänellä oli heti alusta alkaen moottorivene, jolla ajelivat pitkin Vesijärveä ja sittemmin soutuveneitäkin, useampia.

Kaarle Hopulla oli 5 lasta. Talon tyttärillä oli tapana käydä parhaimpiin pukeutuneina kanavalla ”laivoilla”, kuten kesäasukkailla oli tuolloin tapana. Hopuilla pidettiin myös hienoja rapukestejä. Talon tyttäristä tuli lentoemäntä, Helsingin kaupunginjohtajan sihteeri, matematiikan lehtori ja ekonoomi. Ainoasta pojasta Kaarlo Hopusta tuli Varkauden kunnanlääkäri. Hän oli sairastanut polion armeijassa ollessaan eikä voinut mennä rintamalle. Hänet lähetettiin Ruotsiin hoitoon ja siellä tapasi sairaanhoitaja Margitin, joka oli naapuriensa muistelun mukaan lumoava persoona. He käyttivät taloa kesäasuntonaan, mutta pitkän välimatkan takia käyttö väheni vähenemistään. Kun rakennus jäi autioksi, siellä alkoi käydä nuorisoa. Lattialle oli tehty nuotio, ikkunat rikottu. Paikalle kaavoitettiin rivitaloja ja palokunta hävitti ilkivaltaa kohdanneen rakennuksen.

(c) Reetta Nousiainen

Lähteet:
Everstiluutnantti Oras Selinheimon haastattelu vuonna 1983, haastattelijana tytär, lehtori Kaarina Sirola.
Lehtori Kaarina Sirolan haastattelu.
Lehtiartikkelit Kansallisarkisto digi.kansallisarkisto.fi

Kuva: Ari Myllylä