Pieni historiikki, osa 3: Muuttuva ympäristö

Pieni historiikki, osa 3: Muuttuva ympäristö

Kanavamiljööt suunniteltiin aikanaan kokonaisvaltaisesti, niihin liittyi julkinen puisto ja 1800-luvun loppupuolella klassististen ihanteiden mukaan rakennetut kanavaan liittyvät rakennukset. Rakentamisen suunnittelusta vastasi tie- ja vesilaitoshallitus, jonka suunnittelijoiden kynästä ovat paitsi kanavien, myös Suomen rautateiden rakennukset ja puistot. Julkisen vallan rakentamina ne olivat samalla malliesimerkkejä ympäristönsä kehittämisestä ja hoidosta, kuten tuohon aikaan saakka maaseudulla vain pappilat olivat olleet. Vääksyn kanavan puistoonkin kuuluivat suorat puurivit, hiekkapäällysteiset käytävät ja sululla sijaitseva kanavakasöörin talo viimeisteltyine puutarhoineen.

Huvilakulttuurin kulta-aikana Vääksy oli sivistyneistön suosima kesänviettopaikka ja tuolta aikakaudelta on säilynyt ympäristöä kuvailevia kirjoituksia. Muun muassa Aino Sibelius (o.s. Järnefelt) on muistellut 1880-luvun alun lapsuutensa kesien ”järkyttävän kauniita” Vääksyn maisemia. Vuonna 1901 Asikkalaan viralliseksi apulaiseksi (myöhemmin papiksi) töihin tullut Alfred Mäkinen kirjoittaa muistelmassaan seuraavasti:

”Paikka oli minulle tuntematon. Vasta laivalla sinne saavuttuani havaitsin, että seutu oli luonnonkaunis, vesien halkoma. Varsinkin Vääksyn kanava oli kohta, johon Jumala oli runsaasti kauneutta sirotellut.”

Vääksyn kanavaa laajennettiin ja syvennettiin 1908-11, sillä suurimmat laivat ja lisääntynyt liikenne eivät mahtuneet siinä kunnolla kulkemaan. Samalla puusta valmistettu sulkukammari rakennettiin uudelleen betonista verhoillen se graniittikivellä. Kanavan puusto kärsi muutostöissä ja uusissa istutustöissä oli paljon työtä. Laajennuksen jälkeen kanavan rakennuskantaa täydennettiin uudella kanavamiesten talolla, joka muodosti ”parin” kanavakasöörin talolle, sekä sululle rakennetulla matkustavaisten odotushuoneella. Nämä rakennukset suunnitteli rautatierakennuksistaankin tunnettu arkkitehti Thure Hellström.

1900-luvun alkupuolella huvilaelämä alkoi keskiluokkaistua, Vääksyssä toimi tuolloin useita täysihoitoloita ja taloista vuokrattiin huoneita kesävieraille. Liike-elämänkin tarpeet kasvoivat ja useita rakennuksia laajennettiin satulakattoisesta mansardikattoiseksi. Monesti rakennuksen runkoa levennettiin samalla, jolloin pohjan ala saatiin tuplattua ja lisäksi mansardikaton alle täyskorkea lisäkerros. Ensimmäiset kivitalot Vääksyyn saatiin 1930-luvun lopulla ja 1950-luvulla niiden mittakaava suureni kerrostaloiksi.

Modernismin aika alkaa

Yksityisautoilun lisääntyessä tielinjauksia alettiin rakentaa entisajoista poiketen maaston muodoista piittaamatta, suoralinjaisuus ja siten helppo liikennöitävyys päätavoitteinaan. 1950-luvun lopulla rakennettiin Lahdesta Jyväskylään silloinen nelostie (nykyinen valtatie 24), jonka linjaus toi käyttöön uusia kulkuväyliä ja muutti myös kyläkuvaa. Kanavan yli rakennettiin tuolloin toinen silta, vuonna 1959 valmistunut kaarisilta. Nelostie katkaisi vanhojen huviloiden yhteyden Vesijärven rantaan.

1960-luvulle saavuttaessa ihanteet alkoivat muuttua siihen suuntaan, että perinteiset hirsitalot ja -huvilat nähtiin jopa alkeellisina. Niitä revittiin kehityksen tieltä, matkalla moderniin yhteiskuntaan. Pankkitalorakentamisen kultakaudella kyläkeskustojen paraatipaikoille nousi pankkirakennuksia joiden alta monesti joutui väistymään jotain muuta. Vääksyn vanhaan liikekeskustaankin rakennettiin peräti kolme uutta pankkitaloa 1960-70-luvulla. Lisääntynyt linja-autoliikenne vaati ajanmukaista ja uuden tien varteen sijoittuvaa linja-autoasemaa. Vuonna 1964 uuden linja-autoaseman alta sai väistyä Järnefeltien entinen Rantala-huvila ja professori Norrlinin puutarha jäi suurelta osin asfaltin alle. Vääksyn kesäasukas, arkkitehti Salme Setälä kirjoitti kymmenen vuotta myöhemmin Päijät-Häme-lehdessä:

” Kiersin paikalla sydän kurkussa. Näin huvilarakennuksen aution kivijalan — julman traktorin, joka liikkui edestakaisin ahmien kumpuilevat rinteet tasaiseksi maastoksi. Näin, miten kaadetut vanhat riippakoivut, iäkäs tammi ja vaahterat oli nostettu juurineen maasta ja hävitetty. Maa lepäsi kuin raadeltu haava. Multakokkareina ja heinätupsuina. En voinut olla ajattelematta, miten järkyttävää oli ahkeran luonnon rakastajan ja vaalijan työn hävittäminen yhdellä iskulla. — Eikö mistään muualta olisi löytynyt soveliasta linja-autoaseman paikkaa. Eikö Vääksyssä ollut ainoatakaan luontoa rakastavaa ”hullua”, joka sanallakaan olisi vastustanut yhden maamme kauneimpiin lukeutuneen huvilatontin hävittämistä?”

1970- ja 1980-luvuilla myös kanavilla toteutettiin peruskorjauksia, joissa liikenteelliset tarpeet ohittivat kanavan historiallisia arvoja. Näin tapahtui Vääksyssäkin. Vanha kääntösilta korvattiin 1974 nostosillalla ja samalla rakennettiin kanavanvartijalle uusi koppi, ajan hengen mukaisesti betonista. Samalla kanavan ylittävän maantien pintaa nostettiin ja lähellä tietä sijainneet kanavakasöörin ja kanavamiesten talot purettiin. Kanavahistoriaan kiinteästi liittyneistä rakennuksista jäljelle jäivät vain kanavan odotushuone ja kanavakasöörin piharakennus.

”Se tais olla sitä aikaa kun kaikki vanha oli vaan pois pantavaa. On sellanen fiilinki ollu, et vanha pois, kun se on kerta vanha, se ei täytä nykyajan vaatimuksia.”

Liikerakentamisen yhä lisääntyvät tilantarpeet johtivat Vääksyssä lopulta uuden liikekeskustan käyttöönottoon. Mikkolan kartanon pelloille rakentui 1970-ja 80-lukujen taitteessa kokonaan uusi keskusta, jonne valtaosa yrityksistä siirtyi. Vanha keskusta autioitui ja hiljeni. Vanhoista Vääksynjoen vesimyllyistä tuolloin jäljellä oli enää yksi ja sekin pahoin rapistuneena. Palokunnan harjoituskohteeksi jo luvattu myllyvanhus kuitenkin pelastui paikallisen kotiseutuväen sitkeän työn ansiosta ja talkoilla toimintakuntoiseksi kunnostettu vesimylly on toiminut museona vuodesta 1985 lähtien.

1990-luvun lopulla Vääksyssä laadittiin kanava-alueelle kehittämissuunnitelma. Tuolloin aluetta tarkasteltiin matkailun edistämisen näkökulmasta esittäen joitakin merkittäviäkin muutoksia, mutta huomioiden samalla kulttuuriympäristön arvoja ja olisi siten edelleen hyvä ohjenuora paitsi matkailutoimintojen, myös täydennysrakentamisen sijoittamisessa alueelle:

”Näitä mahdollisuuksia hyödynnettäessä on kuitenkin pidettävä vaarin, että ainutlaatuista, historiallista kanava- ja jokimiljöötä ei uhrata markkinavoimien usein itsekkäille, lyhytaikaisille pyyteille. Tämä vaatii tinkimätöntä hankkeiden ohjausta ja seurantaa yhteistyössä eri osapuolten kanssa perinteikkään ympäristön parhaaksi.”

Asikkalan kulttuuriympäristöohjelmassa (1998) vaalimisen arvoisiksi asioiksi Vääksyssä mainitut kanava, myllyperinne ja huvilahistoria ovat Vääksyn omaleimaisia piirteitä ja samalla menestymisen edellytyksiä, jotka eivät ole hävinneet eri aikakausien muuttuvissakaan ihanteissa mihinkään. Vääksyn kanava on nykyisin Suomen vilkkaimmin liikennöity sisävesikanava. Vapaa-ajan asukkaiden määrä kunnassa on suuri, mikä vaikuttaa merkittävästi elinkeinoelämän mahdollisuuksiin tarjota palveluita ja työtä myös paikallisväestölle kuten jo huvilahistorian kulta-aikoina. Myllyperinnekin elää. Vaikka museona toimivassa vesimyllyssä ei ole jyviä jauhettu enää 1950-luvun jälkeen, on sen seuraajaksi vuonna 1942 valmistunut ”uusi” mylly tämän päivän lähiruokabuumissa ehkä tunnetumpi kuin koskaan ennen. Vääksyn Mylly Oy pitää perinteitä yllä ja välittää vanhan ajan myllypuodissaan tunnelmia vuosikymmenten takaa, kun sinnekin vielä tuotiin jyväkuormat hevospelillä.

(c) Reetta Nousiainen

Artikkelin kuva: Vääksyn kanavan sulkukoppia rakennetaan 1970-luvulla. Taustalla kanavakasöörin talo 1800-luvun lopulta. Kuvaaja Matti Eskola.

Lähteet: Blomstedt 1981, Asikkalan historia. Boman 1997, Vääksyn kanava-alueen kehittämissuunitelma. Koskimies 1947, Asikkalan seurakunta 1547-1947. Lounatvuori & Putkonen 2001, Rakennusperintömme, kulttuuriympäristön lukukirja. Raunio, haastattelu. Setälä 12.11.1975, Päijäthämäläinen. Tulonen 1998, Asikkalan kulttuuriympäristöohjelma.