Pieni historiikki, osa 2: Kanavasta kasvu alkoi

Pieni historiikki, osa 2: Kanavasta kasvu alkoi

Kanavan rakentaminen vuosina 1868-71 merkitsi Vääksyn osalta käännekohtaa monin tavoin. Rakentamisessa hyödynnettiin osin Vääksynjoen uomaa, niiltä osin joki ohjattiin uuteen uraan. Vesijärven pinta saavutti nykyisen tasonsa ja rantaviiva haki uuden paikkansa.

Rakennettuna ympäristönä kanava muutti maisemakuvaa. Luonnonmukaisessa uomassaan kulkeva joki ohjattiin osittain uuteen rakennettuun uomaan, joka tänäkin päivänä on poikkeuksellisen jyrkkänä jokipenkereenä nähtävissä. Olihan jokea ruopattu ja padottu jo vuosisatoja, joten aivan uutta sen luonnonmukaiseen kulkuun puuttuminen ei kanavaa rakennettaessa ollut. Mutta tuossa ajassa, jolloin harjua kulkeva Ylisen Viipurintien poikkitiekin on muistuttanut lähinnä nykymaailman kärrypolkua, suoralinjaisen ja leveän kanavan rakentaminen on ollut valtava muutos maisemakuvaan. Kanavan rakentamisen tieltä siirrettiin rakennuksiakin. Suurten nälkävuosien puristuksessa osin hätäaputöinä ja käsityönä toteutettu kanavatyömaa toi paikalle paljon siirtoväkeä, mutta toisaalta tarjosi myös paikallisväestölle töitä ja toimeentuloa.

Kanavan rakentaminen merkitsi myös liikenteen kasvua; rahtiliikenteen ja matkailun lisääntymistä ja niiden myötä uusia elinkeinomahdollisuuksia – etenkin kun vuonna 1860 oli maaseudullekin tullut luvalliseksi perustaa kauppaliikkeitä. Pieni myllykylä Vääksynjoen vierellä alkoi kasvaa muodostuen Vääksyn varhaiseksi liikekeskukseksi. Kasvu ei tapahtunut täysin kivuttomasti. Asikkalan seurakunta kuvasi ajanjaksoa rikkinäiseksi, keskinäisen epäluottamuksen jäytämäksi. Suurten nälkävuosien ohella yhteiskuntaa ravisteli hitaampi muutos, sääty-yhteiskunnan hajoaminen. Samalla talonpoikaisessa, hämäläisessä myllykylässä opeteltiin elämään liikekeskustaksi muuttuvassa, väkiluvultaan nopeasti kasvavassa ympäristössä. Lähistölle rakentui vielä sahateollisuutta, joka sekin tarvitsi ulkopuolista työvoimaa.

Vääksyn herrasväki

Parantuneet kulkuyhteydet – rautateitse pääsi nyt Lahteen ja sieltä edelleen höyrylaivalla Vääksyyn – tekivät kauniista Vääksystä halutun kesänviettopaikan. 1800-luvulla sivistyneistöllä oli tapana viettää kesänsä maaseudulla. Aluksi tapa kuului vain säätyläisille ja varakkaille porvareille. Ensimmäisiä tunnettuja kesänviettäjiä Vääksyssä oli Alexander ja Elisabeth Järnefeltin perhe. Vuonna 1880 he vuokrasivat 50 vuoden sopimuksella Rantala-huvilan, jonka maa-alueet rajautuivat Vääksynjokeen, kanavaan ja Vesijärven rantaan. Perheen tarkoituksena oli tehdä Rantalasta vakituinen kesänviettopaikka, mutta neljän kesän jälkeen perheen pää Alexander Järnefelt sai työkomennuksen Kuopioon ja Vääksyn huvilasta luovuttiin. Näiden kesien aikana ehti kuitenkin tapahtua paljon: perheen nuorista mm. Arvid, Eero ja Armas, joista tuli myöhemmin kuuluisia taiteilija- ja kulttuuripersoonia Suomessa, kokivat kirjeidensä ja kirjoitustensa perusteella Vääksyn maisemissa suurta isänmaallisuutta ja inspiraatiota. Nuori kirjailijalupaus Juhani Aho vietti merkityksellisen kesän 1881 Järnefeltien perheen luona Rantalassa, Elisabetin ohjauksessa. Myöhemmin Aho on kirjoittanut, ettei hänestä koskaan olisi tullut mitään ilman sitä kesää.

Järnefeltien jälkeen Rantalan omistajaksi tuli kasvitieteen professori Johan Petter Norrlin. Hän perusti huvilaa ympäröineille maille kasvitieteellisen puutarhan. Norrlinin Hilma-vaimon veli, taloustieteen professori Napoleon Lang taas rakennutti 1890 Metsälinna-huvilansa Vesijärven rantatontille. Hänen vaimonsa Jennyn veli, Johan Richard Danielson-Kalmari, ihastui Vääksyyn huvilalla vieraillessaan ja osti Langien naapuritontille vastikään valmistuneen rakennuksen omakseen. Yleisen historian professori Danielson-Kalmari vietti huvilallaan kesät 1892-1933, kuolemaansa saakka. Napoleon Lang ei saanut nauttia omasta huvilastaan niin pitkään, hänen menehdyttyään vuonna 1905 vaimo Jenny myi lopulta huvilan kemian professori Gustaf Kompalle. Komppa rakennutti paikalle uuden pystyhirsihuvilan. Hän oli myös innokas puutarhuri ja perusti Vesijärven rannalle arboretumin. Suuren osan sinne istutetuista kasveista hän tosin muuttaessaan 1919 siirrätti Lohjan Tammistoon. Langien suuresta huvilapalstasta jo aiemmin lohkotuille tonteille Vääksyn kanavan rantaan rakensi huvilansa merikapteeni Axel Backman ja asuintalon kanavankaitsija Gustaf Backman.

1900-luvun alussa huvilaelämä alkoi keskiluokkaistua yhteiskunnan taloudellisen kehityksen ja sosiaalisten muutosten vaikutuksesta. Vesijärven rannalla ja Vääksyn liikekeskustan tuntumassa oli tuolloin jo useitakin huviloita ja suuria taloja, joista monessa pidettiin kesäisin täysihoitolaa tai vuokrattiin muutoin kesävieraille. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Vääksyyn muodostui taide- ja kulttuuriväen kesänviettokeskittymä. Lahti-lehdessä kirjoitettiin 1928: ”Kesäl siäl o valla koko Suome taile- ja herrasväk.”

Myöhemmin Vääksyyn muodostui myös joidenkin ammattiryhmien lomanviettopaikkoja. Päijänteen Telakkarantaan kanavan lähelle perustettiin 1946 Tornatorin tehtaiden henkilökunnalle mökkikylä ja Vesijärven rannalle Merimiesunionin lomakylä 1960-luvulla.

Palvelut keskittyvät Vääksyyn

Huvila-asukkaat ja muu lisääntynyt asutus tarvitsivat monenlaisia palveluita ja Vääksystä muodostuikin palveluiden keskittymä. 1800-luvun loppupuolella Vääksyä suunniteltiin jopa kirkon paikaksi, kun uuden kirkon rakentaminen Asikkalassa tuli ajankohtaiseksi ja seurakunnan rajat olivat muuttuneet Asikkalan kappelin itsenäistyttyä Hollolan emäseurakunnasta, jolloin Asikkalan kirkonkylä ei enää sijainnut maantieteellisesti keskeisimmällä paikalla. Uusi kirkko sai kuitenkin nousta Asikkalan kirkonkylään, sen sijaan kaupalliset ja hallinnolliset toiminnot alkoivat keskittyä yhä enemmän Vääksyyn. Kun paikkakunnalle perustettiin vuonna 1926 yhteiskoulu, se nimettiin Vääksyn yhteiskouluksi. Kunnalliset virastot ja kunnansairaala sijoittuivat Vääksyyn. Asikkalan Kirkonkylässä toimivat lopulta vain kansakoulu ja vanhainkoti. Kansakoulu rakennettiin myös Vääksyyn vuonna 1925, samoin Vääksyn alueella toimi apteekki, eläinlääkäri ja nimismies, postitoimistokin muutti kirkonkylästä Vääksyyn. Edellä mainittujen toimintojen hoitajien talot olivat yleensä kirkonkylien paraatipaikoilla ja yhteiskunnallisen aktivoitumisen merkkeinä kirkonkyliin alkoi myös nousta erilaisia kokoontumistiloja. Asikkalassa nekin sijoittuivat kirkonkylän sijasta Vääksyyn. Nuorisoseurantalo valmistui 1896 ja Työväentalo 1905. Kirkon ollessa matkan päässä ja Vääksyn muodostuessa yhä enemmän keskusta-asemaan, paikallinen ompeluseura kokosi voimansa ja rakennutti Vääksyyn rukoushuoneen 1908.

Kaupalliset toiminnot keskittyivät niin ikään Vääksyyn. Osuusliikkeet perustettiin 1900-luvun alussa ja monesti kylän ensimmäinen moderni rakennus oli osuuskaupan valkoinen, tasakattoinen funkistyylinen kauppatalo. Vääksyssä tällainen ”Kauppapalatsi” kiinnitti kesäasukkaansa, arkkitehti Salme Setälän huomion. Hän kirjoitti vuonna 1929 Aitta-lehteen tuosta tutulle kylänraitille ilmaantuneesta etelämaalaisen näköisestä kummajaisesta.

Kauppapalatsi ei kauaa ehtinyt olla ihmetyksenä kylänraitilla, kun jo seuraavana vuonna paloi poroksi. Paitsi Osuusliikkeen ja Osuuskaupan myymälät, myös erityisiä liha- ja maitokauppoja oli Vääksyssä useampi, sekä muutamia leipomoita, kahviloita, kioskeja, pyöräliike, suutari, vaatturi, kelloseppä, apteekkari jne. Tyypillisesti kylän raitin taloissa oli sekä kauppapuoti että omistajansa asunto. Aavistuksen syrjemmällä sijaitsivat nahkurin ja sepän pajat.

(c) Reetta Nousiainen

Artikkelin kuva: postikorttikuva Vääksyn kanavalta

Lähteet: Blomstedt 1981, Asikkalan historia. Koskimies 1947, Asikkalan seurakunta 1547-1947. Lounatvuori & Putkonen (toim) Rakennusperintömme, kulttuuriympäristön lukukirja. Mäkelä-Alitalon artikkeli kirjassa Oijala & al (toim.) 2015, Poimintoja Päijät-Hämeestä.