Vanhan Vääksyn yhdistykselle oma esite
10 elokuu, 2023
Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistys (VVK) julkaisee oman yleisesitteen. Esitteessä kerrotaan yleisesti kylästä, yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista.
”Vanha Vääksy on onnistunut viemään kylän putiikkeineen, kahviloineen ja puistoineen koko Suomen tietoisuuteen. Vieralilijamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja tapahtumiin riittää kävijöitä. Tapahtumien kasvaessa myös talkoolaisia tarvitaan lisää sekä suunnitteluun että paikan päälle puuhaamaan.”
Esitteen tarkoituksena on tehdä kylää ja yhdistyksen toimintaa tunnetuksi sekä innostaa mukaan uusia toimijoita. Esitettä jaetaan ensimmäistä kertaa Anianpellon markkinoiden info-teltassa 11.-12.8.2023, jonka jälkeen sitä on saatavissa Vanhan Vääksyn putiikeissa ja kahviloissa sekä tietysti kaikissa paikkakunnan tapahtumissa.
Nouda oma esitteesi ja innostu mukaan toimintaan!